Kuvauskokemuksia Osa 1 – Reissun kuvauskalusto!

In Teksti, Yleinen by juholeppanen

*VAROITUS* Saattaa sisältää paljon valokuvaajille ominaista kieltä! *VAROITUS* Tiedän monen valokuvaajan seuranneen tätä matkaa, eikä syyttä, sillä ovathan matkassa erittäin isossa osassa olleet valokuvat ja videot. Myös kolmen ison suomalaisen valokuvausalan yrityksen, Kameratori.fi:n, Vuokrakamera.fi:n ja Top Shotin mukanaolo tukijoina on tuonut lisätrafiikkia sivuillemme. Halusin kirjoitella myös teille jotain, jotta voisitte oppia meidän virheistämme ja toistaa onnistumisemme, sekä saada entistä parempaa …

Nepalista päivä 49 – Suomi!

In Teksti by juholeppanen

”Suomi!” Ei sitä riemun määrää voi muuten ilmaista. Tuntui uskomattomalta ajaa kaiken kokemansa jälkeen laivan rampilta alas kotimaan vakaalle peruskalliolle. Ympärillä komeilivat tutut rakennukset, sama vanha satama ja kiireistä elämäänsä elävä Suomen kansa. Oli lähes yhtä käsittämätöntä, että Möhköfantti oli kaiken sen keskellä, kuin oli nähdä se kuukausia aiemmin ajamassa Nepalin kuoppaisilla kaduilla. Emme osanneet mitenkään odottaa, että autoamme tunnistettaisiin …

Taustatietoja taustalta

In Teksti by kuvastin

Me Suomessa olevat Autolla Nepaliin –tiimiläiset kokoonnuimme puhumaan projektistamme ja siitä mitä olemme saaneet aikaan, siitä mitä vielä haluaisimme tehdä sekä siitä mitä muita ajatuksia projekti on meissä herättänyt. Projekti on kestänyt pidempään ja kasvanut paljon suuremmaksi kuin ajattelimme. Luultavasti Juho on meistä ainoa tarpeeksi suuri visionääri ymmärtääkseen mitä on mahdollista saada aikaan kun oikein yrittää. Siksi hän varmaan saikin …

Nepalista päivät 47 & 48 – Saksa, Tanska ja pitkälle Ruotsiin!

In #päivä, Valokuva by juholeppanen

Heräsimme Dresdenin aamuun sekalaisissa tunnelmissa. Heikillä ja Misalla oli ollut erittäin lämmin ja runsasuninen yö, minä taas olin palellut aamuyöllä. Makuupussini vetoketju oli huono, eikä makuupussiani muutenkaan ollut hirveän kylmiin olosuhteisiin tarkoitettu. Saksan aamulämpötila oli varmaan noin seitsemän astetta. Nopeasti kuitenkin virkosimme ja menimme suihkun jälkeen monikansallisen tankkausaseman kahvioon nauttimaan aamupalasta. Kaksi omenadonitsia puolellatoista eurolla. Oli taas jo aika painaa …

Nepalista päivä 46 – Wien, Praha ja ajo yöhön!

In #päivä, Valokuva by juholeppanen

Nukuimme pitkään itävaltalaisen opiskelija-asuntolan lämpimässä syleilyssä. Stressitaso oli jotenkin laskenut huomattavasti koko porukalta ja kaikki nauttivat rauhallisista unista. Nakkiaamupalan jälkeen lähdimme ajamaan kohti pohjoista ja Wienin keskustaa. Sää muistutti meitä Euroopan ihanuudesta. Ensimmäistä kertaa kahteen kuukauteen en nähnyt auringonnousua, vain harmaata pilvimassaa joka puolella. Itävaltalaiset radiokanavat olivat täynnä klassista musiikkia ja saksaksi dupattuja ikivihreitä. Teiden varsilla oli pyörätiet, joihin ei …