Dubain suureellisuus ja kasvanut kulutusvimma tuntuivat hyvin oudoilta kaiken sen jälkeen mitä olimme Etelä-Aasiassa nähneet. Koko ympäröivän yhteiskunnan vallitseva ajattelutapa heitti yhden lentomatkan aikana täysin kuperkeikkaa. Dubain elämän keskiössä on rahan tekeminen tai uran kehittäminen.
Dubain emiraatin rikkaus ei ole pitkään toviin enää tullut öljystä, vaan Emiraatin talous perustuu Singaporen kaltaiseen suuryritysten kevyeen verotukseen. Maassa ei ole tulo- eikä yhteisöveroa yrityksille, joten sinne ovat keskittyneet suuryritysten Lähi-Idän pääkonttorit. Koko Yhdistyneissä Arabiemiirikunnissa alkuperäisväestön osuus on vain 17%, Dubaissa varmaan vielä huomattavasti vähemmän.
Maassa on satoja tuhansia länsimaalaisia, joiden kaikki asumis-, auto- ja koulukustannukset hoitavat firmat samalla kun pankkitilille tupsahtaa kuukausittain reilusti yli sen mitä esimerkiksi Suomessa saisi samasta työstä bruttona. Tosin tietenkään filippiinot, intialaiset, pakistanilaiset, nepalit ja bangladeshilaiset eivät saa tekemästään kovasta työstä samaa, sillä heidän palkkansa ovat ihan naurettavia palkkioita. Ilman heitä Dubain loistokkaita rakennuksia ei kuitenkaan olisi, eivätkä huippuhotellit tai ravintolat pyörisi.
Tajusin, että maailman suurimmat ostoskeskukset ja rakennukset ovat Dubaissa ensisijaisesti sen omille asukkaille ja toissijaisesti turisteille. Tietenkin täysturistikohteitakin löytyy, kuten vaikkapa Burj
Khalifan näköalatasanne yli 600m korkeudessa.
Ei siinä, kyllä kaupungin komeuksista turistitkin osaa nauttia, varsinkin jos pätäkkää löytyy. Meille pienituloisille Dubai on vähän hankala matkakohde. Ruokaa saa Eurooppaan verrattuna edullisesti, mutta mitään muuta ei oikein saa ilman sitä paksua lompakkoa. Koko kaupunki on lisäksi rakennettu autoilevien ihmisten ympärille, vaikka metro ja bussit ihan kohtuullisesti palvelevatkin.
Haastellinen aikataulu
Lähtöpäivämme aamuna saimme kuulla Iranista uutisia, joita emme olisi halunneet kuulla. Laivamme ei ollut aloittanut purkamista ajoissa ennen Iranin viikonloppua (torstai-perjantai), joten me emme luultavasti saa Möhköfanttia tien päälle kuin aikasintaan lauantaina. Lauttamme Iraniin oli kuitenkin jo keskiiviikkona perillä, eikä meillä ollut viisumeissamme kuin viikon transit-oikeudet.
Iran on iso maa. Siis tosi iso. Vaikka ajaisimme suorinta reittiä, matkaa rajalle on 2200km. Jos saamme auton launtaina, ehdimme ajamaan rauhallisempaa tahtia, sunnuntain lähtö on jo melkoisen kiireellinen.
Lisäksi pitää nyt alkuun edes päästä Iraniin. Lautasta emme tiedä oikein mitään, se voi olla pieni puuvene, tai sitten se on jotain isompaa. Ensi kertaan… ;)