Nepalista 30. & 31. päivä – Auton saaminen kontista ulos

In #päivä, Valokuva by juholeppanen

Lähtövalmistelut

Heräsimme aamulla toivoen, että ehtisimme saamaan auton samana päivänä. Oli torstai, eli iranilaisen viikonlopun ensimmäinen päivä, jolloin täällä tullissa tehdään vain puolikas työpäivä. Tiukaksi auton saaminen varmasti menisi, ajattelimme, mutta toivomme oli kuitenkin korkealla!

 

Tietoja aikataulusta

Soittelimme laivausagentilllemme tilannetta, ja hän jysäytti sellaisen pommin, ettemme olleet ihan valmiita siihen. Kontti, jossa auto oli, oli edelleen merellä. Laiva oli ollut ankkurissa rannikon edessä nyt jo 24h, eikä ennen perjantaita sille kuulemma tapahtuisi mitään. Perjantai taas olisi sataman lomapäivä, joten kontti ei varmasti löytäisi tietään maahan ennen lauantaita.

Aivoni aloitti hermostuneen ajolaskennan. Olimme suunnitelleet, että kevyillä päiväajoilla ja puolenpäivän kaupunkikierroksilla meillä menisi Iranista poispääsemiseen viisi päivää. Jos saisimme auton ulos lauantaina, mikä tuntui optimistiselta, aikaa ehtiä rajalle ennen viisumien umpeutumista olisi neljä päivää ja se mitä launtaista jäisi. Sunnuntain vaihtoehtoa en halunnut edes ruveta laskemaan, mutta skippaamalla Teheranin selviäisimme kuitenkin rajalle silloinkin.

Perjantai

Perjantaina emme voineet tehdä oikein mitään. Koko kaupunki oli kiinni, ja hotellimme ikkunasta saimme seurata kuinka isoon moskeijaan naapurissa meni väkeä sisään ja ulos. Jäimme vain jännittämään lauantaita!

Juho