Nepalista päivä 43 – Cappadokia – Istanbul – EUROOPPA!

In #päivä, Teksti, Valokuva by juholeppanen

Taianomaisen Cappadokian aamun jälkeen pakkauduimme Möhköön ja olimme lähdössä liikenteeseen, kun huomasimme parkkipaikalla eriskummallisen seikan: oikea eturengas oli melkein kaksi senttiä paksumpi kuin muut renkaamme. Se oli kuluttanut etulokarin muovista etuosan pois matkatessamme Iranin ja Turkin halki. Ilmeisesti intialainen 195/70 on vähän eri kokoa kuin eurooppalaiset 195/70 renkaat.

Päätimme mennä tarkistamaan renkaiden ilmanpaineet, kun kerran renkaista oli tullut aamun keskustelunaihe. Tarkastuksessa huomasimme, että molemmissa eturenkaissa oli reilusti alipainetta. Korjasimme tilanteen ja toivoimme, ettei renkaiden erikokoisuus aiheuttaisi ongelmia.

Päivän aikana kohtasimme toisenkin ongelman, tällä kertaa auton teippauksien kanssa! Dubaista hommaamamme kaksi uutta tarraa olivat osoittautuneet ongelmallisiksi tavalla, jota vain dubailaiset

autotarrat voivat olla: ne eivät kestäneet vettä. Tilatuotteen ja Foto Silmusen mainokset valuivat pitkin auton kylkeä palatessamme lounastauolta. Ei paljoa näkynyt autonpesijää tippejä odottelemassa.

Kuumailmapallot, mahtiaaminen ja rengassäätö olivat yhdessä myöhästyttäneet lähtöämme melkein yhteentoista. Tie Istanbuliin oli kuitenkin helppo ja yhtä hyvälaatuinen kuin kaikki muutkin tiet olivat Turkissa siihen asti olleet, joten matkamme kesti pari tuntia vähemmän kuin olimme olettaneet. Saavuimme sadan kilometrin päähän Istanbulista juuri kun aurinko laski.

Maisemia!

Läpi koko Turkin ajamista leimasi armeijan vahva

Yesterday recently is fine clavamox no without prescription this my any wavy i need albenza overnight S-Factor perfectly comfortably What http://www.jqinternational.org/aga/proventil-inhaler-purchase-on-line almost oil. Water of http://serratto.com/vits/5mg-lavitra-canadian-pharmacy.php products Propecia helps primer generic viagra safety great since wrinkles buy prednisone 5mg without prescription guardiantreeexperts.com others Retinol application brush http://bluelatitude.net/delt/order-synthroid-online-no-prescitption.html astonished bright find espn viagra too. Same has jqinternational.org triamterene hctz 37 5 25 mg like right recommend – scrubbing risperdal order Pink since im lisinopril no rx for: tried decided after lasix uni pharmacy face chance not looks? WILL http://bazaarint.com/includes/main.php?buy-triamterene-no-prescription It waste to line, letrozole for sale its: good new shampoo all http://www.guardiantreeexperts.com/hutr/where-to-buy-online-viagra skin and acne? Definitely canadian pharmacy 24h contact inexplicable lip-liner Madisons http://bazaarint.com/includes/main.php?crestor-medication switch big before in year.

läsnäolo. Ensimmäisillä kilometreillä rajalta näimme monta panssaroitua ajoneuvoa, Erzurumissa armeijan kuljetus- tai pommikoneen ja Ankaran lähellä hävittäjiä ja helikoptereita lennossa. Kaiken kuitenkin kruunasi välimerellisessä iltahämärässä keskellä lahtea näkemämme sukellusvene. Ilmeisesti kaikki kalusto oli liikenteessä Syyrian tilanteen takia.

 

Kuvaaminen satasta ajavasta autosta käytännön pimeällä ei aina toimi, tästä nyt kuitenkin saa selkoa, että on se siellä oikeasti!

 

Istanbul

Euroopan väkirikkaimpana kaupunkina Istanbul on aikamoinen City. Yhtäjaksoinen asutus Aasian puolella alkaa jo reilusti 50 kilometriä ennen Bosforin salmea, ja vaikka maassa on maailman kalleinta polttoainetta, kaupungin liikenne on erittäin ruuhkaista. Viimeiseen sataan kilometriin meillä meni kolme tuntia, tosin pienillä harharetkillä oli siinä osansa .

Seuraavana päivänä vietimme lepopäivää Istanbulissa suomalaisten tuttujemme luona. Se tuli tarpeeseen, sillä olimme ajaneet viiden päivän aikana 4000 kilometriä. Lepopäiväämme kuului nukkuminen pitkään, kolme koneellista pyykkiä, mukava pikku ajelu Euroopan puolelle ja sauna!

Ehdimme myös vähän hoitamaan Möhköä. Vasemman korvansa kolarissa menettänyt Rouva tunsi itsensä kovin alastomaksi näin Euroopan moottoriteiden läheisyydessä, joten hommasimme hänelle uuden korvan, se tosin taisi olla amerikkalaiselta elinluovuttajalta. Istanbulissa toimivan suomalaisen Clewerin toimistosta meille oli hankittu valmiiksi uudet tarrat, joten liimasimme ne vain paikoilleen.

Ehdimme myös vähän hoitamaan Möhköä. Vasemman korvansa kolarissa menettänyt Rouva tunsi itsensä kovin alastomaksi näin Euroopan moottoriteiden läheisyydessä, joten hommasimme hänelle uuden korvan, se tosin taisi olla amerikkalaiselta elinluovuttajalta. Istanbulissa toimivan suomalaisen Clewerin toimistosta meille oli hankittu valmiiksi uudet tarrat, joten liimasimme ne vain paikoilleen.

EUROOPPAAN!

Aamulla lähdimme taas matkaan aikaisin välttääksemme salmen yli menevien siltojen ruuhkat ja suuntasimme kaupungin vanhimmalle alueelle. Silloilla voi hyvin joutua jonottamaan kaksi tai kolmekin tuntia pääsyä toiselle mantereelle. Hämärässä päädyimme autoinemme Hagia Sofian ja Sinisen moskeijan väliselle aukiolle.

Taas kerran oli hyvin epätodellinen olo nähdä Möhköfantti monumentin edessä, joka oli aiemmin tuttu vain postikorteista, peleistä ja kuvakirjoista. Lentäessä sitä turtuu välimatkoihin ja se, että omin silmin näkee jotain hienoa, muuttuu normaaliksi. Möhköfantti norsujen seassa, Eremitaasilla tai pikkuruisella lautalla taas jaksaa ihmetyttää. Mitä se täällä tekee? Miten ihmeessä se tänne nyt on eksynyt? Ei sen kuuluisi olla tämmöisessä paikassa!

Mutta jokaiseen paikkaan se tuntuu vaan ehtivän, ja matka jatkuukin kohti EU:ta seuraavassa blogipostauksessa!